keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Shadows valloitti Ranskan

Kauden 2013-14 päättävä kansainvälinen kilpailu Hauts de France Trophy käytiin Compiègnessa 29.3.2014.

Joukkue matkusti hyvissä ajoin ennen kilpailuja Pariisiin ”korkeanpaikan leirille” keskittymään ja valmistautumaan varsinaiseen kisasuoritukseen. Olihan sentään kyseessä maailmanluokan kansainvälinen kilpailu. Uskoa, rauhaa ja nautintoa – näitä kolmea avainteemaa lähestyttiin Marmottan museon valtavasta Monet-kokoelmasta. Treenigarderobi päivitettiin paikallisessa sporttiliikkeessä kevätkauden pinkkiin sävyyn yhteensopivaksi. Riittävä nesteiden saanti on suorituskyvylle vähintään yhtä tärkeää kuin oikea ruokavaliokin ja koko matkan ajan joukkue pääsi nauttimaan parhaista ranskalaisista huipputason gourmet-ruuista ja -juomista.

Alun perin tarkoituksena oli osallistua aikuisten sarjaan, mutta kilpakumppaneiden puuttuessa päätettiin siirtyä Mixed-Age –sarjaan 8 muun joukkueen jatkoksi. Ohjelmaa hiottiin ja tarkennettiin ihan viime metreille asti. Viimeiset muutokset tehtiin vielä kisapäivän aamuna olleen virallisen harjoituksen jälkeen saatuamme palautetta muiden joukkueiden valmentajilta Joukkue siis luisteli kilpailuissa Smoky Jazz Bar –ohjelman kansainvälisen version ensiesityksen. Shadows luisteli sarjan yhdeksästä joukkueesta seitsemäntenä, ja ei ollut uskoa korviaan tuomareiden kuuluttaessa meidän luistelleen kisan sen hetkiseen johtoon. Aiemmin niin taitavien ranskanosaajien usko omaan kielitaitoon oli kerrassaan koetuksella. Näin siinä vain todella kävi, että joukkue sijoittui tiukassa kisassa pronssille!

Tämän kisan myötä Shadowsin 17. kausi on laitettu päätökseen ja savuisen jazz barin ovi sulkeutunut. [raportoi kv-kirjeenvaihtaja Piipa]